Fast Enterprises, LLC

Yhteystiedot

Sarah Bruet
sbruet@gentax.com
https://www.fastenterprises.com/

https://www.fastenterprises.com/


Fast Enterprises, LLC on johtava julkishallinnon IT palveluiden kehittäjä ja tuottaja. Vuonna 1998 esittelemämme GenTax® mullisti miten verovirastot tukevat toimintaansa. Tämän valmisohjelmiston avulla useat verovirastot ovat hyötyneet kustannustehokkaista pakettiratkaisuistamme. Nykyisin tuotamme ratkaisuja myös liikennevirastojen ja työttömyysturvan tarpeisiin.

Valtaosa työstä FASTilla tehdään asiakkaan tiloissa tuotteen toteutustyön parissa. Näihin tehtäviin päätyvillä henkilöillä on ymmärrystä sekä teknisestä toteutustyöstä että asiakkaan liiketoimintatarpeista. Työntekijämme osallistuvat projektin koko elinkaareen vaatimusmäärittelyistä aina tuotantotukeen asti.

Kehittäjillämme tulee olla vahvat tekniset ja viestintätaidot, he ovat aktiivisesti vuorovaikutuksessa asiakkaiden kanssa ja ymmärtävät asiakkaiden tarpeita tukevat tekniset ratkaisut.

FAST on saanut tunnustusta Glassdoorilta kuusi vuotta peräkkäin ja on sijoitettu kahdella eri osa-alueella. FAST on valittu parhaiden työpaikkojen joukkoon vuodesta 2014 lähtien. Tämä tunnustus heijastaa FASTin työntekijöiden uskoa visioomme ja sitoutumistamme erinomaisuuteen. Työntekijöidemme työmoraali ja yhteistyökyvykkyys luovat perheenkaltaisen tunteen ja tämän takia olemme parhaiden työpaikkojen joukossa.


Toimiala

IT konsultointi

Toimipisteet suomessa

Helsingissä

Henkilöstö

1403 (maailmanlaajuisesti), 52 (Helsingissä)

Avoimet paikat

Sovelluskonsulttina / Järjestelmäasiantunti

Hienoa, että olet kartoittanut uramahdollisuuksiasi FASTilla ja ottanut ensimmäisen askeleen tullaksesi FASTieksi! FASTie? Kyllä, FASTie.

FAST-ie eli 'faeste substantiivi

1. energinen, älykäs, innostunut henkilö, joka työskentelee Fast Enterprisella. 2. henkilö, joka on omistautunut julkishallinnon teknologian modernisointiin palvelemaan suurta yleisöä. 3. joku, joka on seikkailumielinen ja haluaa uusia kokemuksia ympäri maailman. 4. Joku, joka nauttii yhteistyöstä asiakkaiden kanssa ja hyvästä tiimihengestä, samalla kun ratkaisee liiketoiminnan ja teknologian ongelmia.

Tiimissämme sovelluskonsulttina / järjestelmäasiantuntijana osallistut ohjelmistojemme rakentamisen kaikkiin vaiheisiin. Monipuoliset työpäiväsi koostuvat mm. ohjelmistosuunnittelusta, -kehittämisestä ja konsultoinnista yhteistyössä muiden konsulttiemme ja asiakkaiden kanssa. Tulet työskentelemään projektissa, jota toteutetaan Suomen Verohallinnolle Helsingissä.

Suuntautuminen

Hakijoilta edellytetään sujuvaa suomen ja englanninkielen taitoa.

Hakijoilla on oltava vähintään kandidaatin tutkinto:
Tietotekniikasta / Informaatioteknologiasta,
tietojenkäsittelytiede, tai
Matematiikasta

Harkitsemme myös muita koulutustaustoja, kun hakijalla on muutoin soveltuvaa teknistä kokemusta. Hakijoilla on oltava myös vahvat viestintätaidot.

Osaamista tietyistä teknologioista ei vaadita, kokemus Microsoftin teknologioista on eduksi.

Muuta

Tarjoamme kilpailukykyisiä etuja jokaisessa toimipaikassa ympäri maailmaa.

Hakeminen

Jätäthän hakemuksen verkkosivuillamme, ja valitse Implementation Consultant -rooli: https://www.fastenterprises.com/careers/positions

Tutkinto-ohjelmavaatimus

  • Tietotekniikka
  • Matematiikka

Vuosikurssivaatimus

  • 3
  • 5